Joku päivä käytiin paikallisessa Musti ja Mirri kaupassa ostamassa Boralle uusi kaulapanta. Myyjä sovitti ensimmäistä pantaa ja Bora alkoi taaksepäin valumalla väistämään. Huolestunut ilme oli yhteneväinen sekä koiralla että myyjällä. Bora ei halunnut vierasta ihmistä lähelleen eikä myyjä halunnut saattaa itseään vaaraan. Päästin molemmat pahasta ja ostin sen toisen kapeamman pannan.

Samanaikaisesti isäntä yritti pidätellä Matsia hautautumasta ruokalaareihin. Siinä tiimellyksessä se kerkesi tietysti hurmaamaan oman myyjänsä sekä hankki itselleen ja Boralle maistiaiset tai useammatkin.

Kotiin tultuamme päästin Boran pihalle yksin ja seurasin sen ylikiihkeätä haukkumista. Se ilmaisi takajaloilla seisten huilumaisella haukulla olevansa taas täällä....vahtikoira....ja piru vie ilmatilaa ei saa loukata....ja kaikki ilmansuunnat ovat myös hallinnassa. Tämä uhoaminen palautti itsevarmuuden koiraan ja kuolavanat kuivuivat.

Metsästä löysimme muinaisen haudan. Laaja kivikaari minkä keskeltä syvennyksestä kasvoi pihlaja. Matsi haistelemassa pakkasta.

Sekä tietysti varsinainen poseerauskuva. Bora edessä. Ja ainakin tämä jää kantoi koirat.

Bora ja Mathilda

Mathilda

Mathilda

Akka auta, Matsi hyökkäääää........

Lämmittelylenkki oli koirien osalta niin vauhdikas, että epäilin sen vaikuttavan negatiivisesti työosuuteen.

Mitä vielä. Bora ajoi jäljen rauhalliseti ja tarkasti. Tuuditti minut menemisellään omiin ajatuksiini, joten töppäsin yhden kulman kunnolla. En ollut koiran tukena vaan jossain muualla.

Bora kerkesi jopa poseeraamaan ennen jälkeä.

Hmmmmm!!! Sen kieli muuttuu sinertäväksi kunnollisen spurtin jälkeen, mutta ainakaan tavallisessa stetoskooppipainelussa rokotusten yhteydessä ei pumpussa ole havaittu mitään omituista.

Matsi suoriutui omasta jäljestään hyvin. Keskittyminen oli loistavaa. Sivutuuliosuudella oli pientä hakua tuulen avulla, joten seuraava jälki tulee olemaan pelkkä pitkä suora.

Ensilumi satoi eilen ja koristeli Matsin pään.

Tänään tuli taas tallattua asfalttia keskustassa. Tavattiin entinen hoffinomistaja, jonka reppuun Bora kuivasi molemmista suupielistä roikkuneet kuolat. Oikeastaan molemmat yrittivät yhtaikaa työntää päänsä avoimeen reppuun mikä sisälsi donitsin.

Miehen jo edesmennyt hoffi oli tietysti ollut merkkari. Rivien välistä pystyi lukemaan ihmetyksen siitä miksi joku ottaa blondin saati sitten kaksi.

Siis ihan selkeästi se järjenvalo loistaa näistä kullanvärisistä paremmin läpi kuin jostain mustasta mörököllistä. Matsi aina niin viehkona värinsä edustajana.

Mutta ei ne sentään tollereita ole. Rotumääritelmäksi ei oikein riitä punainen nenä niin kuin toinen koiraharrastaja väitti.

Vähemmästäkin oman arvonsa tunteva Bora-hoffi liiskautuu lattiaan märehtimään päivän kuvioita.

Sunnuntaina kävimme taas pellolla. Boralle tein monimutkaisen kuvion vaihtelevalla aluskasvillisuuden korkeudella. Siis mikä keskittyminen, ihan selvää pelto-championi ainesta.

Matsia kiinnosti enemmän tuulen mukanaan tuomat äänet ja tuoksut.

Hirvenmetsästysaikana pitäisi ottaa punainen liivi mukaan. Ajettaessa nuotiolla vellovan punanuttu- ja norjanharmaalauman ohi voi vain haikeudella muistaa punaisen kääntöliivinsä. Fleeceä ja tuulipukukangasta, tarpeeksi iso mahtuakseen kenen tahansa päälle.

Mutta naisen kekseliäisyys ei petä. Hiuksiin ja kaulukseen kiinnitetään pyykkipojalliset jälkinauhat mitkä kulkevat aina autossa mukana. Ei ihme, että maajussi odotti kiltisti traktoriyhdistelmänsä kanssa omaa vuoroaan pellolle pääsyyn.

Kunnollinen märkä savipelto, pieni tihkusade ja n. 300m jälki kolmella kulmalla Boralle. Ensimmäisen suoran puolivälissä tämä ihanuus aukesi Boralle. Keskittyminen parani ja nenä piti välillä tyhjentää sikamaisesti röhkimällä.

Matsin ajama jälki oli samanmoinen. Matsin jälkityöskentelyä (kuin myös kaikkea muuta työskentelyä) tahdittaa ylhäällä oleva alati puolelta toiselle kääntyvä häntä. Matsikin tykkäsi peltojäljestä, työskentely rauhallista ilman röhkimistä.

Tänään koirille enää tarjolla nukkumista, ruokaa ja iltalenkki.